Keskustelunavauksia

Miksi eurooppalaiset nuoret eivät enää kapinoi?

10.6.2015

Moni muistaa vielä, miten joulukuussa 2008 Ateenassa ”erityinen valtiollinen turvapäällikkö” ampui nuoren opiskelijan ja synnytti samalla valtavan mielenosoitusten, lakkojen ja mellakoiden sarjan. Ympäri Eurooppaa puhuttiin ”Nuorison kapinasta”. Kreikan taloudelliset ongelmat paljastuivat ensi kertaa loppuvuodesta 2009 ja maa joutui Euroopan unionin, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston syleilyyn. Suurissa mielenosoituksissa vuosien 2010 – 2011 vaikeiden säästötoimien jälkeen nuoret olivat jälleen näkyvästi esillä.

Sittemmin ei ole ollut mitään. Kreikan taloudellinen ja sosiaalinen katastrofi toistui vuosina 2012 ja 2013, ja jatkuu vieläkin, mutta nuoret ovat olleet poissa kaduilta ja politiikan näyttämöltä. Ei ole ollut spontaaneja sosiaalisia verkostoja, ei isoja mielenosoituksia, ei jännitteitä, ei intohimoa eikä henkeä; vain väsyneitä kulkueita toistamassa vanhoja, kuluneita iskulauseita.

Samanlainen kehityskulku voidaan havaita useissa muissa Euroopan maissa. Missä on Portugalin nuoriso maan sosiaalisten rakenteiden ollessa romahtamassa? Ranskan ajautuminen yhä syvemmälle nk. vanhaan poliittiseen kulttuuriin ei ole herättänyt ranskalaisia nuoria? Isossa-Britanniassa nuoret ovat olleet koalitiossa hallituksen kanssa eivätkä toukokuiset parlamenttivaalit näytä muuttaneen tilannetta. Kosovossa väestön keski-ikä on 29 vuotta (!) eikä nuorison voi siksi sanoa erityisesti protestoivan.

Vastaus näyttää olevan, että opiskelupaikkojen vähyys ja sitä kautta vaikeutunut koulutukseen pääsy sekä yhä lisääntyvä nuorisotyöttömyys pakottaa eurooppalaiset nuoret luottamaan yhä enemmän perheen tukeen ja rajoittaa heidän riippumattomuuttaan vanhemmista. Epävarmuus tulevaisuudesta, huoli työpaikoista ja asumisesta ei myöskään lisää luottamusta poliittisiin puolueisiin, jotka eivät ole kyenneet ratkaisemaan näitä ongelmia tai edes tarjoamaan uskottavaa ratkaisua. Perinteinen nuorisoa viehättänyt radikaalivasemmisto on menettänyt viehätyksensä. Anarkismi ja fasismi valtaavat alaa.

Tilanne on nuorten Euroopassa paradoksaalinen. Äärimmäistä köyhyyttä on maanosassamme vain vähän, ja nuoret ovat suhteellisen suojattuja ja hyvin koulutettuja. Mutta heidän työtään ei arvosteta, heidän unelmansa koulutukseen evätään, ja heidän riippumattomuutensa on rajoitettu. Nuorten turhautuminen kasvaa ja nuoret hakevat liikettä, joka on valmis radikaaleihin toimenpiteisiin.

Tämä kehitys ei voi jatkua loputtomiin. Nuorten turhautuminen tarttuu heidän vanhempiinsa. Jos ne, jotka tällä hetkellä tekevät isoja poliittisia päätöksiä, kieltäytyvät tunnustamasta tätä ongelmaa, muutosta ei tapahdu. Turhautuminen kerryttää vihaa, joka saattaa johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

Euroopan unionin ja johtavien eurooppalaisten poliitikkojen olisi huomattava, että eurooppalaiset nuoret kapinoivat juuri nyt – hiljaisuudella!

 

Jouni Lehtimäki

Kirjoittaja on juristi, joka kriisinhallintatehtävien tuomalla kokemuksella kirjoittaa tällä palstalla ajankohtaisista eurooppalaisista aiheista.

 

Satakunnan Viikko

Saatat pitää myös seuraavista