Keskustelunavauksia

Kosovo ja huumeet

3.4.2014

Kosovon terveysviranomaiset eivät halua virallisesti arvioida sitä, kuinka monta huumeriippuvaista maassa on tällä hetkellä. Zëri-sanomalehti kertoi viime sunnuntain numerossaan kuitenkin oman arvionsa: noin 20000. Lehti perustaa arvionsa huumeiden takavarikkolukuihin. Vuonna 2001 takavarikoitiin yhteensä 0,8 kiloa heroiinia, vuonna 2007 luku oli 6,9 kiloa ja vastaavasti vuonna 2010 kaikkiaan 55,0 kiloa. Viime vuoden (2013) määrä julkistetaan lähiaikoina. Balkanin valtiot – Kosovo mukaan lukien – eivät siten ole vain huumeiden kauttakulkupaikkoja.

Henkilökohtaisia huumetragedioita on Kosovossakin tapahtunut lukuisia. Yksi koskettavimmista on ehkä erään juristiopiskelijan veljen tarina. Veli (perheetön, 39 v.) teki itsemurhan ja jätti jäähyväiskirjeen, jossa paljasti huumeriippuvuutensa. Opiskelija (sisko) ei keskustellessamme pystynyt välttämään kyyneleitä, vaikka veljen itsemurhasta oli kulunut jo lähes puoli vuotta. ”Tiedän olevani vahva ihminen, mutta jäähyväiskirje rikkoi minut ja perheemme”, opiskelija kertoi. Opiskelijalla (tai vanhemmillaan) ei ollut aavistustakaan veljen huumeriippuvuudesta ennen jäähyväiskirjeen lukemista. Jäähyväiskirjeessä veli sanoi olevansa riippuvainen huumeista, olevansa sydämestään pahoillaan ja pyysi antamaan anteeksi. Veli sanoi huumeiden helpottaneen hänen fyysistä ja henkistä tuskaansa. Veli paljasti myös ”kuulleensa ääniä päänsä sisällä kuolemaansa edeltäneinä päivinä”.

Opiskelija kertoi epäilevänsä, että ”äänet” olivat hallusinaatiota. Veljellä ei enää ollut rahaa huumeisiin ja tämä tilanne ajoi veljen itsemurhaan. ”Perheeni kärsii vieläkin veljeni päätöksestä enkä halua muiden joutuvan samaan tilanteeseen”, opiskelija painottaa, mutta toistaa vielä veljensä kätkeneen huumeriippuvuutensa täydellisesti. Katsottuaan veljen itsemurhan jälkeen perheen vanhoja valokuvia opiskelija sanoo kuitenkin huomanneensa jotain olleen vialla. Opiskelijan sanoin: ”Veljen kasvoista saattoi nähdä, että hän ei ollut onnellinen. Silmissä oli kipua.”

Veljen pankkitili paljasti myös totuuden. Aikaisemmin hyvinkin säästäväisen ja tarkan miehen tili oli ”nollilla”. Palkkapäivinä tili oli viime kuukausina nostettu aina samana päivinä heti tyhjäksi. Kosovossa toimii tällä hetkellä lukuisia kansainvälisiä (mm. WHO, UNICEF, UNFPA) ja paikallisia (mm. NGO Labyrinth) järjestöjä, jotka taistelevat huumeiden käyttöä vastaan. Huumeiden käytöstä ja itsemurha-ajatuksista on myös monia (yksilössä) näkyviä varoitusmerkkejä: mielenterveyshäiriöt, syömistapamuutokset, nukkumishäiriöt, sosiaalinen vetäytyminen sekä mielialan nopeat ja dramaattiset muutokset.

Jos jokainen meistä pitäisi huolen edes lähimmistä omista lähimmäisistään, maailma olisi varmasti paljon parempi paikka elää ja olla; eikä vain huumeongelmien näkökulmasta!

 

Jouni Lehtimäki

Kirjoittaja on porilainen maailmankansalainen, joka tällä hetkellä työskentelee Kosovon oikeusministerin kansainvälisenä juridisena neuvonantajana.

 

Satakunnan Viikko

Saatat pitää myös seuraavista