Keskustelunavauksia

Suomi-Areena – satakuntalainen helmi

13.7.2016

Ruotsin Visbyn kaupungissa vuosittain järjestettävä Almedalsveckan sai alkunsa vuonna 1968 silloisen opetusministerin Olof Palmen Almedalin puistossa pitämästä puheesta. Muiden puolueiden puheenjohtajat osallistuivat tähän – alun perin sosiaalidemokraattien järjestämään – keskustelutapahtumaan ensimmäisen kerran vuonna 1981. Ja, kuten tiedämme, tapahtuma on toiminut esikuvana myös Porissa vuodesta 2006 järjestetylle Suomi-Areenalle. Tänä päivänä Suomi-Areena on ohittanut suosiossa esikuvansa. Niin tapahtuma- kuin kävijämäärissä. Suomi-Areena on satakuntalaistapahtumien jokakesäinen helmi! Miksi?

Suomi-Areena yhdistää puheen, viihteen ja asian; nostaa esiin ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja etsii myös vastauksia niihin sekä ymmärtää keskustelun merkityksen journalismin, ja journalistin, näkökulmasta. Suomi-Areena on mielestäni onnistuneesti diskursiivinen ja analyyttinen.

Moniarvoisessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa ei juuri ole absoluuttisia totuuksia. Totuudet ovat keskusteluiden ja väittelyiden tuloksia. Mielipiteenvapaus on yksi yhteiskunnan kulmakivi. Tarvitsemme myös poikkitieteellistä ajattelua. Ilman näitä kahta ei voi olla lehdistön, tieteen tai taiteen vapautta. Muuttuva maailma asettaa meidät myös karun valinnan eteen. Voimme passiivisesti kokea muutoksen, tai pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan siihen, miltä maailma näyttää tulevaisuudes-sa. Kysymyksiä on jatkuvasti enemmän kuin saatuja vastauksia.

Suomi-Areenalla voi vuosittain nähdä ja kuulla kymmeniä erilaisia keskusteluita ja väittelyitä. Pidän keskustelijasta ja väittelijästä, joka ajattelee kuin ihminen, ei kuten keskustelija. Liian vaikeat vastaukset ja ympäripyöreät argumentit vievät terävyyden vastaukselta. Hyvä keskustelija ja väittelijä vastaa jokaiseen kysymykseen kuin ystävälleen. Vastaus on aina myös pieni tarina.  Hyvä keskustelija ja väittelijä osaa tehdä siitä sellaisen, että kuulijat haluavat sen uskoa. Voittaja on yleensä se, joka kertoi oleellisimman yhtenä pienenä, kauniisti sidottuna pakettina. Tiedän, että voittaminen on tärkeää, mutta loppujen lopuksi se ei merkitse kaikkea. Syntyneet totuudet kestävät kauemmin kuin saavutettu voitto. Kenenkään ei kannata keskuste-luissa ja väittelyissä uhrata omaa rehellisyyttään tai arvojaan. Elämä jatkuu jokaisen keskustelun ja väittelyn jälkeen. Puhdas omatunto on paras päänalunen.

 

Jouni Lehtimäki

Kirjoittaja on juristi, joka kriisinhallintatehtävien tuomalla kokemuksella kirjoittaa tällä palstalla ajankohtaisista eurooppalaisista aiheista.

 

Satakunnan Viikko

Saatat pitää myös seuraavista